Vanhemmille

Lapsenne harrastaa monipuolista liikuntamuotoa seurassamme. Seuramme haluaa osaltaan olla mukana tukemassa ja ohjaamassa lapsenne kehitystä. Monipuolisen urheilun ohella korostamme toiminnassamme myös kasvatuksellisia asioita. Haluamme olla mukana kasvattamassa lapsestanne urheilullista ja terveen elämäntavan omaksuvaa yksilöä, jolla on hyvä itsetunto. Tämän haastavan tavoitteen haluamme osaltamme jakaa myös teidän ja koululaitoksen kanssa.

Harjoituksissamme pyrimme kasvatukseen liikunnan avulla:

Myönteisen ilmapiirin luomiseen. Haluamme, että lapset kokevat liikunnan iloisena asiana. Tarjoamme lapsillenne onnistumisen elämyksiä, jotka tukevat itsetunnon kehittymistä.

Tarjoamme lapsillenne mahdollisuuden osallistua monipuolisesti ryhmämme toimintaan – näin haluamme kehittää lapsenne omaa itsetuntoa.

Opetamme toisen huomioon ottamista ja toimimaan ryhmässä ja yksin.

Toivomme, että te vanhemmat omalta osaltanne tuette ja kannustatte lapsenne arvokasta harrastusta. Toivotamme teidät tervetulleiksi katsomaan painiharjoituksia ja osallistumaan seuramme toimintaan.

Toimintamme perustuu vapaaehtoiseen työhön ja rakkauteen lajia kohtaan. Toimintaamme rahoitamme suurelta osin seuramme keräämillä toimintamaksuilla sekä seuramme järjestämillä talkootöillä, joihin toivomme myös vanhempien osallistuvan aktiivisesti.

Peuharyhmä

Vaasan Voima-Veikkojen peuharyhmä on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille. Ryhmässä lapset liikkuvat yhdessä vanhemman kanssa, joten tämä ryhmä on mahtava tapa saada vanhemmankin liikuntaa. Ryhmässä harjoitellaan mm. ketteryyttä, tasapainoa ja hankitaan tietysti lisää voimia. Lapsille suunnatut leikinomaiset harjoitukset kehittävät myös lapsen ja vanhemman yhteistyötä. Treeneihin tarvitaan vain päälle liikuntaan sopivat vaatteet, jalkaan tossut tai lenkkarit ja oma juomapullo. Myös vanhemmalla tulee olla liikuntavaatteet. Ryhmä sopii niin tytöille kuin pojillekin. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle.

Harjoitukset alkavat 6.9.2020 klo 10.00 Teeriniemen painisalilla. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.


Nassikkaryhmä

Nassikoissa painivat 5-7-vuotiaat lapset. Ryhmässä harjoitellaan ketteryyttä, liikkuvuutta, lihaskuntoa, nopeutta ja opetellaan painin perusliikkeitä. Treeneihin tarvitaan vain liikuntaan sopivat vaatteet, jalkaan tossut tai lenkkarit ja oma juomapullo. Ryhmä sopii niin tytöille kuin pojillekin. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Painikoulu

Painikoulu on tarkoitettu noin 7-12 vuotiaille pojille sekä tytöille. Ryhmässä harjoitellaan fyysisesti sekä motorisesti monipuolisia harjoitteita sekä painin perusteita. Tämä ryhmä sopii myös sellaisille joilla ei ole mitään aikaisempaa kokemusta painista. Tavoitteena on myös tutustua painikilpailuihin ja kokeneemmat painikoululaiset käyvätkin jo ikäkausikilpailuissa. Varustukseksi riittää t-paita, verkkarit,painitossut tai sisäpelikengät ja vesipullo. Voit ilmoittautua mukaan joko nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan valmentajalle. Uusille painijoille on kaksi ilmaista kokeilukertaa.

Kehitysryhmä

Kehitysryhmässä on noin 10-14 vuotiaita poikia sekä tyttöjä. Harjoitukset koostuvat moninaisista lihasvoima-, koordinaatio- ja kehonhallintaharjoitteista. Harjoituksissa keskitytään jo syvemmin painin teknillisiin osa-alueisiin. Harjoittelu on suunnitelmallista ja ryhmä osallistuu tavoitteellisesti oman ikäluokkansa kilpailuihin kisakalenterin mukaan.

Kilparyhmä

Kilparyhmäläiset osallistuvat aktiivisesti ikäluokkansa kilpailuihin ja tavoitteena on saavuttaa menestystä. Ryhmässä painivat yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat. Kilparyhmäläiset harjoittelevat valmentajan laatiman harjoitteluohjelman mukaan.

Kuntopaini

Kuntopaini on aikuisille suunnattu ryhmä jossa treenataan yhdessä ja tavoitteena on itsensä kehittäminen.